*

pasipulkkinen

Tuleeko eurosta hyvinvointiyhteiskunnan este

Seuraavan tarinan, eri sanoin toistettuna, tulemme kuulemaan uudestaan ja uudestaan seuraavien vuosien aikana.

"Hyvät kansalaiset, taloutemme on ajautunut vaikeuksiin holtittoman valtiontalouden velkaantumisen takia. Eurooppalaisien talouksien vakauttamiseen ja rahatalouden luottamuksen palauttamiseen on nyt käytetty kaikkia asiantuntijoiden ehdottamia tapoja. Mikään ei ole niistä toiminut joten ainoaksi jäljellä olevaksi vaihtoehdoksi jää Euroopan finanssipoliittisen integraation syventäminen. Vastuullisina kansalaisina meidän tulee ajatella tulevaisuuttamme ja toteuttaa nämä vaadittavat toimet. Meidän on äänestettävä tämän sopimuksen ja perustuslain muutoksen puolesta lastemme tähden."

Tämä tarina on seuraava askel Europan talouskriisin hoidossa. Tämä tarina on kuitenkin valhe. Meidät kansalaiset on kyllästetty talousretoriikalla, josta emme oikesti ymmärrä mitään. Julkisuudessa vyörytetään hokemia, joiden totuusarvo on kovin kyseenalainen, koska puhujat eivät kerro tai eivät itsekään tiedä hokemiensa taustalla olevia ennakkoehtoja. "Velkakriisi" kokonaisuudessaan on valhe ja tällä valheella meidät "ujutetaan" järjestelyyn, joka hyödyttää vain pientä Eurooppalaista talouseliittiä. Mistä onkaan kysymys?

Velka on talouden "polttoainetta". Ilman velkaa ei ole pääomiakaan. Globaalisti velkojen ja pääomien summa on nolla. Tämän rahatalouden kirjanpidollinen yksityiskohta jo paljastaa "velkakriisi" retoriikan yksisilmäisyyden. Jos ei ole velkaa ei ole pääomiakaan, ja jos on velkaa niin silloin jossakin on myös pääomia.

"Suvereenille valtiolle raha ei ole koskaan niukka resurssi. Luonnonvarat, työvoima ja etenkin koulutettu työvoima voivat sensijaan olla resurssina niukka." Kuka on kuullut tämän lauseen mediassa? Ei monikaan. Tämä on kuitenkin totta ja herättää kysymyksen siitä miksi raha esitetään niukkana resurssina. Parempi kysymys onkin: Miksi valtio ei ole suvereeni? Se johtuu talousunionia muodostettaessa tehdyistä sopimuksista. Suvereenilla valtiolla on keskuspankki, joka rahoittaa valtion kulutusta tarpeen mukaan. Euroopassa valtioiden rahoitus ei toimi näin vaan valtioiden rahoitus hoidetaan liikepankkien kautta. Kriisi laukesi kun liikepankkiirit lopettivat valtioiden edullisen rahoituksen. Liikepankkiireiden luottamus eräisiin valtioihin loppui. Voimme kysyä miksi liikepankkiireiden luottamus loppui ja vastaus liittyy lopulta euroopan sisäisien vaihtotaseiden epätasapainoon, mutta oikeampi kysymys kuuluu: Miksi ylipäätään tämä valta annettiin liikepankkiireille? Tämä on se "tuhannen taalan" kysymys. Mikä taloustieteellinen konstruktio johdatti virkamiehet opastamaan poliitikkoja tällaiseen sopimukseen EMU:a rakennettaessa? Vai oliko kyseessä sittenkin aivan jokin muu motivaatio tällaiselle järjestelylle?

Lauri Holappa ja Jussi Ahokas ovat ansiokkaasti selventäneet "Raha ja Talous" blogissaan eurokriisin syitä, kehitystä ja esittäneet toimivat ratkaisut kriisiin. Heidän kymmenissä artikkeleissa käsitellään aihetta kansantajuisesti ja johdonmukaisesti niin että puutteellisillakin rahatalouden tiedoilla lukija voi ymmärtää julkisen keskustelun kehnouden.

Holappa ja Ahokas ovat helposti ymmärrettävällä tyylillään perustelleet kolme ratkaisuvaihtoehtoa nykyiseen kriisiin.
1. Nykyisen julkisen talouskurisopimuksen tilalle tehdään sopimus, jossa rajoitetaan euromaiden vaihtotaseen epätasapainoja. Tässä sopimuksessa rajoitetaan vaihtotaseen alijäämien lisäksi liiallisia ylijäämiä. Liiallisen ylijäämän maasta verotetaan ylijäämiä alijäämämaihin. Raha ja talous blogissa käsitellään aihetta tarkemmin, mutta lyhyesti sanottuna eurokriisi on Euroopan sisäisien vaihtotaseiden epätasapainosta johtuva kriisi. Eli Saksan pyrkimys vaihtotaseen ylijäämiin pakottaa muut alijäämiin.
2. Euroopan finanssipolitiikan integraatio. Tässä vaihtoehdossa Euroopan taloudellinen integraatio viedään loppuun asti. Tuloksena on Eurooppa, jossa alueiden välisistä tuottavuus- ym. eroista johtuvat vaihtotaseen epätasapainot kompensoidaan "aluepolitiikalla" kuten Suomessakin. Vaihtotaseen ylijäämä alueilta tehdään tulonsiirtoja alijäämäalueille. Suomessa monet haluavat nähdä pääkaupunkiseutun koko muun maan elättäjänä, mutta ovat silti valmiita kansallisen solidaarisuuden nimissä tulonsiirtoihin. Eurooppaankin täytyy tässä vaihtoehdossa rakentaa samanlainen Eurooppalainen solidaarisuus tulonjaossa.
3. Suvereenien valtioiden Eurooppa, jossa jokaisella valtiolla on oma valuutta ja keskuspankki. Jos kriisin hoitoon ei sovelleta järkeviä ratkaisuja euro hajoaa. Tätä ratkaisua eivät Holappa ja Ahokas paljoa mainosta. He ovat selvästikin "Eurooppa myönteisiä" ja toivovat EMU -alueen laajuista ratkaisua kriisiin. Tästä huolimatta tämäkin vaihtoehto on aivan käypä ratkaisu kriisin hoitoon. Valtiot eriyttävät euronsa vaikka "leimaamalla" setelit ennen omaan valuuttaan siirtymistä. Poikkeuslaeilla rajoitetaan pääomien siirtoa ja kontrolloidaan palkka ja hintakehitystä väliaikaisesti ym... Lopulta itsenäisien alueiden valuuttojen arvot vaihtelisivat niin että vaihtotaseet tasapainottuisivat jatkuvasti. Teknisesti kansallisiin valuutoihin siirtyminen ei olisi suurikaan ongelma, mutta Eurooppalainen politiikka joutuisi sekasortoon tässä tilanteessa. Poliittinen eliitti on sitoutunut jo 90- luvulla, ja aiemminkin, Euroopan yhdentymiseen. Lähes kaikkien maiden pääpuolueet johtajineen ovat sitoneet itsensä kaatuvaan projektiin ja menettäisivät nyt kasvonsa. Uuden eurooppalaisen yhteistyön rakentaminen "uusien ryvettymättömien kasvojen", "takinkääntäjien" ja "vanhanliiton miehien" kesken voisi osoittautua vaikeaksi.

Kaikesta huolimatta allekirjoittanut ei pidä viimeistä vaihtoehtoa huonona. Eurooppa ei selvästikään ole valmis yhdentymään. Euroopan yhdentymisen lähtökohtana on aikanaan olleet liian idealistiset näkemykset ihmisen hyvyydestä, solidaarisuudesta ja pyrkimyksestä rauhaan. Euroopan rahajärjestelmää rakennettaessa päättäjien ymmärrys ja kyvyt ei riittäneet näkemään annettujen ehdotuksien takana olevia piilotettuja motiiveja ja vaaroja. Ymmärrys taloudentoiminnasta oli liian puutteellista, jotta järjestelmä olisi saatu palvelemaan yhteisön etua pienen eliitin edun sijasta. Ymmärryksestä tuntuu olevan puutetta vieläkin. Ehkä järkevämpää olisi yrittää yhdentymistä sitten uudestaan kun ymmärrys riittää tasa-arvoisen ja solidaarisen yhteisön luomiseen.

Nykyisen integraatiosuunnan suurin vaara piilee siinä, että se tehdään nykyisillä rahoitusjärjestelmillä, jolloin pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle ei jää mahdollisuuksia. Nykyisen järjestelmän vallitessa julkista kulutusta rajoitetaan keinotekoisilla esteillä. Päätöksiä markkinoidaan vetoamalla "talouden tervehdyttämiseen ja vastuullisuuteen" vaikka oikeasti kyseessä on pelkkä poliittinen suunnan valinta. Ääneen lausumatta tällä pyritään takaamaan riittävä "työvoiman tarjonta" yksityiselle sektorille.

Holappa ja Ahokas ovat tuoneet suomalaiseen keskusteluun "funktionaalisen rahoituksen" -käsitettä. Tällä valtion rahoituksen tavalla päästään eroon nykyisestä "velkakriisistä" ja poistetaan demokraattisen päätöksenteon esteenä olevia rahoituksen rajoitteita. Riippumatta siitä mitä uraa myöten eurokriisistä päästään ulos on valtion funktionaalinen rahoitus ainut pysyvä ratkaisu rahoituskriisien välttämiseksi tulevaisuudessa. Kehotan kaikkia lukijoita tutustumaan "Raha ja talous" blogin kansantajuisiin artikkeleihin.

Eräs luennoiva fyysikko sanoi kerran: "Ei ole olemassa vaikeita asioita, on vain huonosti selitettyjä asioita." Sarkastisesti hän lisäsi: "Jos et kykene selittämään jotakin asiaa äidillesi niin että hänkin sen ymmärtää, et ole itse ymmärtänyt asiaa." Eli jos et ymmärtänyt mitä mediassa sanottiin talouskriisistä, vika ei välttämättä ollut sinussa.

Alussa kirjoittamasta tarinastani vielä sen verran että:
Tulevan Eurooppalaisen integraatiosopimuksen sisällöstä ei ole vielä aloitettu poliittisianeuvotteluja. Sopimuksen sisältö on kuitenkin jo virkamiehien valmistelussa ja odottamassa intressiryhmien lausuntoja, salassa tietenkin. Tällä tulevalla sopimuksella Suomi luopuu lopustakin itsemääräämisoikeudestaan valtiontalouden hoidossa. Katsotaampa osuuko arvaukseni kohdalleen. Voi meitä ressukoita.

Pasi Pulkkinen
Punkaharju

Ps. 5.8.2011 HS erehtyi julkaisemaan kirjoituksen joka sisälsi kaikki ne hakusanat jotka olisivat voineet johdattaa kiinostuneita lukijoita tutustumaan "funktionaaliseen rahoitukseen". Sittemmin tämä teksti on poistettu HS:n arkistosta. Julkaisen siksi sen tähän perään.

Talouskeskustelu sivuraiteilla

Suvereeni valtio ei voi mennä konkurssiin, joten Kreikan ja muiden valtioiden ajautuminen kriisiin kummeksuttaa. Eurooppalaisien valtioiden rahoitus on järjestetty hyvin ideologiselta pohjalta. Rahoitus on järjestetty siten että valtioiden harjoittama politiikka on viimekädessä hyväksytettävä yksityisillä rahoitusmarkkinoilla. Nykyisillä rahoitusjärjestelmillä valtioiden on tarkkailtava velkaantumistaan, koska liiallinen velkaantuminen tulkitaan markkinoilla talouskasvun esteeksi. Logiikka on tässä aivan "nurinkurinen". Valtion tuottama kysyntä on siis markkinoiden mielestä pois yksityisestä pääoman muodostuksesta.

Tarkkaillessaan velkaantumistaan valtiot eivät voi hoitaa varsinaista tehtäväänsä niiden hyvinvointipalveluiden tuottajana, joita markkinat eivät kykene kaikille tarjoamaan. Niiden yleisesti hyväksyttyjen ihanteiden toteuttamiseen, kuten lapsista, vanhuksista ja sairaista huolehtimiseen, ei ole muka varaa. Kun unohdetaan rahoituksen hokemat ja palautetaan keskustelu reaalitalouteen, tuotteisiin ja palveluihin huomataan että kyse on aina "käsipareista". Eikö työikäisen väestön määrä riitä tuottamaan näitä palveluita? Vuosisatoja jatkunut työn tehostuminen on tuonut meidät tilanteeseen jossa ihmisten perustarpeiden tyydytykseen tarvittava työvoima on vain pieni murto-osa kokoväestöstä. Työvoimaa riittää yltäkyllin hyvinvointi palvelujen tuottamiseen. Miksi keskustelu on ajautunut näin sivuraiteille?

Taloustieteen teoriat tulisi ottaa hyötykäyttöön koko laajuudessaan ja siirtyä niin sanottuun "funktionaaliseen" rahoitukseen valtion taloudessa. Tällöin valtio voisi keskittyä omimpaan tehtäväänsä niiden palveluiden tuottajana joita kansalaisien hyvinvointi edellyttää ja joita markkinaehtoisesti ei talouteen synny. Valtion mahdollisuudet suhdanteiden ohjailussa paranisivat myös kun velkaantumisen tarkkailu ei olisi tärkeysjärjestyksessä korkeimmalla.

Uuden rahoitusjärjestelmän kehittäminen antaisi lisää vapautta tehdä oikeasti "politiikkaa". Toisaalta ei uusikaan järjestelmä toimisi ilman kontrollia. Valtion tulisi tarkkailla velkaantumisen sijasta yhteiskunnan resursseja holtittoman inflaation torjumiseksi. Näitä verotuksen kautta kontrolloitavia resursseja olisi työvoiman lisäksi uusiutumattomat luonnonvarat ym. talouden aineelliset resurssit.

"Funktionaaliseen" valtiontalouden rahoitukseen siirtyminen olisi kuitenkin suuri askel takaisin kohti demokratiaa. Euroopan yhdentyminen on ajautunut tilaan, jonka pitkittyminen hyödyttää vain yksityisen rahoitussektorin toimijoita. Yhtenä ratkaisuna tilanteeseen on pikainen liittovaltiokehitys ja sen talouden suvereniteetti.

Pitkittyessään nykyinen tila johtaa euron ja Emun hajoamiseen. Liittovaltiolle ei ole Euroopan kansalaisien keskuudessa paljoa kannatusta, eikä sen perustaminen ole todennäköistä. Liittovaltiolla on kuitenkin vaikutusvaltaiset kannattajansa ja siksi ajatus elää kabineteissa. Nykyisen "epämääräisen" kehityksen kannattajat ovat ne jotka hyötyvät nykyisestä rahoitusjärjestelmästä ja ne jotka uskovat "itsenäisien" valtioiden talousliittoon Euroopassa. Hekin ovat hyvin vaikutusvaltaisia. Turvallisinta olisi siis varautua Emun hajoamiseen ja sitä seuraavan talousjärjestelmän suunnitteluun.

Velkakriisien ja kestävyysvajeiden kyllästämän kapea-alaisen rahoituskeskustelun sijaan olisi nyt oikea aika ruveta keskustelemaan talouden perusasioista.

Pasi Pulkkinen
Punkaharju


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Antti Meri

Eurostahan ei ole hyötynyt kuin saksa ja nyt saksakin kärsii kun joutuu maksamaan katolistimaiden laskut.

Euro = painajainen.

Suomi tuhotuu myös eurossa, hitaasti mutta varmasti.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Kiitokset hyvästä kirjoituksesta. On huolestuttavaa, että tällaiset "katoavat" arkistoista, eikä se voi olla sattumaa. Yleensä valtamediat eivät edes julkaise näitä, mutta joskus toimittajan käsien läpi pääsee jotain, koska heidänkin ymmärryksensä taloudesta lienee kovin hatara.

Näyttää kovin selvältä, että vaihtoehto 2 on jo valittu ja se toteutetaan vaikka väkisin. Siinä on vain sellainen ongelma, että joko se menee läpi väkivalloin tai väkivalta puhkeaa integraation jälkeen. On naiivia kuvitella, että poliitikot pääsisivät tasausmekanismeista yksimielisyyteen, tai näistä lähtökohdista päästäisiin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin.

Jokainen kansallisvaltio vetää edelleen kotiinpäin niin härskisti kuin kykenee, eli suurimpien ehdoilla joudutaan marssimaan. Suomen kannalta tämä tarkoittaa vastaavaa näivettymistä, minkä Irlanti on kokenut. Hyvin harva uskaltaa investoida täysin vapaisiin markkinoihin, koska niiden liikkeet ovat hyvin arvaamattomia.

Kyllä tämä versio Unionista olisi haudattava, palattava kansallisiin valuuttoihin, vaikka euro säilytettäisiin kauppavaluuttana, mutta muuten yhteistyö on rakennettava terveemmälle pohjalle.

Toimituksen poiminnat