*

pasipulkkinen

Euroeron kauhistelijat finanssisektorin sätkynukkeina

SUURI TIETÄMÄTTÖMYYS

Media on pullollaan euron hyvyyden todistelijoita, joiden mielestä euron kaatuminen johtaisi Euroopan ja lopulta maailman laajuiseen lamaan. Nämä hahmot ovat oman ymmärtämättömyytensä vankeja. He eivät ymmärrä rahataloutta, jotta voisivat kuvitella minkäänlaisia ratkaisuja tilanteeseen. Tällöin luonnollinen reaktio on tilanteen kieltäminen ja muutoksen vastustaminen.

 

TEKNISESTI HELPPO RATKAISU

Eurokriisi loppuisi samalla hetkellä kuin EMU-valtiot ilmoittaisivat muuttavansa EKP:n aseman ja roolin, ja lisäisivät sen toimenkuvaksi valtioiden kulutuksen suoraan rahoituksen. Rahoitusmarkkinat rauhoittuisivat samalla sekunnilla kun toimijat ymmärtäisivät, ettei valtioiden rahoitus olisi enää ongelma ja talouden epäluottamuksen lähde.

Tätä tosiasiaa pidetään piilossa, koska poliitikkojen ja ekonomistien ymmärrys kyseenalaistuisi samalla. Finanssisektori ja pankkiirit ovat hiljaa, koska valtioiden rahoitus liikepankkien kautta on ollut niin kovin tuottavaa toimintaa. Vaikka pankkeja ajetteisiin nyt alas, on johtavat pankkiirit jo nousukauden aikana siirtäneet niin merkittäviä tuloja pankeista itselleen, ettei pankkien tulevat ongelmat heitä vaivaa. Oma selusta on jo turvattu, joten nyt pankkiirit odottavat hiljaa tulevan romahduksen tuhkasta nousevaa uutta feniksiä, joka rakentuu saman yksisilmäisen ideologian mukaan.

 

VAIKENEMISEN JA VALHEEN SUMUVERHO

Ne jotka hyötyvät nykyjärjestelmästä ovat hiljaa ja keräävät pääomia, ja ne jotka olivat päättämässä viallisen järjestelmän rakentamisesta, puolustelevat sitä epätoivoisesti, jottei heidän ymmärtämättömyytensä paljastuisi. Päätöksiin osattomatkin osallistuvat raivoisaan uhkakuvien maalailuun puolustaessaan ideologiaansa, joka heille on opetettu jo koulun penkillä. Meidän ihmisten manipulointiin ja myytteihin altiit piirteet näyttäytyvät tässä huonoimmassa valossa.

 

PAHIN SKENAARIO

Odotan ja toivon euron hajoavan. Näiden esittämieni neuvojen toteuttaminen estäisi euron hajoamisen, siis miksi esitän ne?

(Koska kuka valtaapitävä nyt tämän lukisi ja) Koska nyt on toteutumassa se kaikkein huonoin vaihtoehto. Euroa yritetään pitää kassassa ihmisien kustannuksella, eikä muutoksia "älytä" tehdä valtioiden rahoitusjärjestelmään. EMU-alueelle aiheutetaan pysyvä korkea työttömyys, halpatyövoiman laumat, ja valtioilta riisutaan viimeisetkin mahdollisuudet yhteiskuntien kehittämisessä. Tämä kaikki tapahtuu "hyvää" tarkoittaen: "luotaessa tilaa talouskasvulle". Kansakunnan on sivistyttävä, jotta tuhkasta ei nouse se sama hirviö, joka nyt siellä hiiltyy.

 

PANKKIEN KANSALLISTAMINEN

On toinenkin nopea ratkaisu kriisiin – koko pankkijärjestelmän kansallistaminen välittömästi. Ongelma poistuisi samalla kun rahoituksen esteenä olevat liikepankkien intressit väistyisivät. Pankkiirit ovat kuitenkin niin tiukasti linkittyneet politiikkaan, ettei tätä vaihtoehtoa tulla toteuttamaan. Politiikka on korruptoitunut tässä kysymyksessä opetetun ideologian kautta ja "kaverisuhteiden" kautta. "Kuka nyt kaveriaan kivittäisi."

 

UUSI KELLUVA MARKKA

Euron hajoaminen ei ole ongelma. Se vaatii jonkin verran kansallisia toimia, ja sen ettei valtion rahoitusta järjestetä yhtä onnettomasti kuin EMUssa. Funktionaalisessa rahoituksessa valtio kompensoi yksityissektorin suhdannevaihteluita ja ohjaa taloutta tarpeen mukaan. Tätä ei kerrota mediassa koska toimittajat, poliitikot ja virkamiehet eivät ymmärrä rahataloutta ollenkaan. Ne ekonomistit (muutama poikkeus), jotka ymmärtävät jotain rahatalouden mekanismeista ovat "hirttäytyneet" liberaalin kapitalismin ideologiaan ja myytteihin, ja ovat siksi nyt hiljaa.

 

EUROOPAN LIITTOVALTIO

Toimivat Euroopan liittovaltio vaatii samanlaista alue- ja tulontasauspolitiikkaa kuin harjoitetaan Suomessakin. Ilman aluepolitiikkaa suuri osa Suomea olisi autioitunut ja väestö keskittynyt etenkin pääkaupunki seudulle. Ilman aluepolitiikkaa Lappi ja Itä-Suomi pärjäisivät vain jos niillä olisi oma valuutta, rajat ja säädökset, joilla ehkäistään ulkomainen (MertopoliSuomalainen ym.) luonnonvarojen riisto.

Niiden jotka toivovat liittovaltiota tulisi ymmärtää, ettei liittovaltion sisällä tuottavuuserot häviä minnekään, vaan ne on kompensoitava sisäisillä pääomasiirroilla, joka onnistuu vain valtaa keskittämällä. Mikään ei kuitenkaan enää vallankeskittymisen jälkeen takaa että Suomi olisi hyvinvointi"valtio".

Eurooppan valtiot, Suomi mukaan luettuna, on esittänyt kaikki itsekyyden osa-alueet ja temput kriisin eri vaiheissa. Kuka vielä kuvittelee että Eurooppa kykenisi luomaan sisäisen solidaarisuuden alueiden välille, muuten kuin diktatuurin alaisuudessa?

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

Ensimmäisen linkin briteilläkään ei oikeasti ole käsitystä missä vika on. He keskittyvät järjestelmän epäolennaisien vikojen tarkasteluun. Kohdassa yhdeksän he puhuvat esim. Kiinan EVM velkakirjaostoista ja siitä seuraavasta vaikutusvallan lisääntymisestä. Tämä osoittaa etteivät hekään ymmärrä rahataloutta. Kun Kiinalaiset ostavat EVM velkakirjoja, heidän täytyy ensin ostaa euroja valuutalla ja sitten he pääsevät vasta ostamaan velkakirjoja. EKP:n valuuttavaranto nousee ja liikepankit hyvittävät Kiinalisien tilejä, ja sitten siirretään binääripääomat EVM:n tilille ja kiinalaiset saavat kuitiksi paperinpalan, jossa lukee "EVM velkakirja xxx xxx xxx xxx eur". Mutta jos ymmärtää miten rahataloustoimii ei Kiinalaisia ja valuuttavarantoja olisi tarvittu missään vaiheessa tässä operaatiossa.

Lynnin puheetkin vahvasta markasta ja tuontikustannuksien laskusta menevät aivan ohi maalin. Tuollaiset vahvan markan puheet ovat erityisen vahingollisia Suomelle, onhan meillä jo kokemusta siitä.

Puheet pitäisi olla järjestelmän fundamentaalisissa virheissä, ihmisten hyvinvoinnissa ja tulevaisuuden suunnittelussa.

Pitipä vielä lisäämän: Jos Kiina vielä toisi lisää valuuttaa Eurooppaan, nostaisi se euron arvoa eli heikentäisi Euroopan vientikilpailukykyä. Kiinallehan se sopisi mainiosti, ja tätähän Kiina kaiken aikaa harrastaakin ympäri maailman.

Käyttäjän AnnaA kuva
Anna Ahola

Pulkkisen puheenvuorossa olisi paljonkin toistamisen arvoista, mutta tyydyn tistamaan vain kaksi viimeistä kappaletta:

"Niiden jotka toivovat liittovaltiota tulisi ymmärtää, ettei liittovaltion sisällä tuottavuuserot häviä minnekään, vaan ne on kompensoitava sisäisillä pääomasiirroilla, joka onnistuu vain valtaa keskittämällä. Mikään ei kuitenkaan enää vallankeskittymisen jälkeen takaa että Suomi olisi hyvinvointi"valtio".

Eurooppan valtiot, Suomi mukaan luettuna, on esittänyt kaikki itsekyyden osa-alueet ja temput kriisin eri vaiheissa. Kuka vielä kuvittelee että Eurooppa kykenisi luomaan sisäisen solidaarisuuden alueiden välille, muuten kuin diktatuurin alaisuudessa?"

Voiko sitä enää tämän selvemmin sanoa?

Hyvä kirjoitus, sekä asiasubstanssiltaan että rakenteeltaan. Nostan hattua, jotain tämän puheenvuoron kaltaista minäkin olisin halunnut kirjoittaa, jos vain olisin jaksanut :(.

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

Kiitoksia. Vaan eipä tässä ole paljoa kiittämistä, kunhan vaan katsellaan kuinka kaunista on kun talo palaa.

Petteri Sahinjoki

Rahoitusmarkkinat ?

En usko ollenkaan, että (enää) mitään rahoitusmarkkinoita on olemassakaan. Eiköhän yksityiset "sijoittajat" ole jo häipyneet noilta markkinoilta?

Pankit luovat valtiovelan pääoman tyhjästä. Ne eivät jälleenlainaa kenenkään rahaa.
Mahdollisilta "sijoittajilta" kerätään vain ylimääräinen käteinen/talletukset pois myymällä valtionvelkakirjoja.

Miksi muuten reservivaatimus / vakaavaraisuusvaatimus valtiolainoille olisi 0-2%?

Yksi suurimmista valtiovelkakirjojen ostajista eli "sijoittajista" ovat olleet kansalliset eläkevakuutusyhtiöt ja pankkien ja muitten sijoituspuljujen kaupittelemat korkorahastot.

Näin ylimääräinen tulo ja varallisuus saadaan kerättyä tyhmältä kansalta pois. Miksipä muuten etenkin rahastoja on viime vuosikymmen ajan kaupattu hullunlailla pankkien tiskeillä ns. tuulipukukansalle?

Olisi hyvä ymmärtää, että eurojärjestelmän pankit eivät jälleenlainaa kenenkään rahaa. Eivät talletuksia, eivätkä sijoittajien rahaa.

Tuo tekstisi antaa ymmärtää että noin tapahtuisi, kun puhut markkinoista.

Rahamarkkinat ja sijoittajat ovat tässä mielessä pelkkiä satuolentoja !

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

Olet oikeassa. Tuli kirjoitettua liian vauhdilla. Rahoitusmarkkinoiden tilalla olisi pitänyt olla pankkiirit tai siis ne, jotka tällä hetkellä ovat sitä mieltä ja päättävät ettei valtioille lainata rahaa alle 6%. Valtionlainan korko liikepankkien kautta on se ongelma. Jos liikepankkit olisivatkin laskeneet valtion lainan koron nollaan (tai siis 1% EKP:n korko), niin tilanne olisi täysin toinen. Jos rahoitusta vain jatkettaisiin ilman talouskuria, ei olisi ongelmaa. Liikepankeille, pankkiireille ja taloususkovaisille tämä ei kuitenkaan käy koska valtiot halutaan rinnastaa toisiin velallisiin.

Huomiona vielä: nämä luottoluokittajat ovat valmiit lahjomaan vaikka itse "Ukko ylijumalan" jotta valtiot pysyisivät niiden peukaloruuvissa. Mikään summa ei ole liikaa talous- ja kaupallisen yliopiston (korruptio)"tutkimus"projekteihin jos vaan siellä ei opeteta rahataloutta liian järkevästi.

Petteri Sahinjoki

"pankkiirit tai siis ne, jotka tällä hetkellä ovat sitä mieltä ja päättävät ettei valtioille lainata rahaa alle 6%."

Kyllä. Olen jossain toistellut, että tämä on aikamoista teatteria.

Varsinkin silloin kun poliitikot päättävät meidän verorahoillamme "rauhoitella markkinoita", noita satuolentoja.

Useimmat keinot, joilla pankit hallituksemme poliitikkojen mielestä uhkaavat, johtaisivat deflaatioon: Korkojen nosto, "lainahanojen" sulkeutuminen, yms.

Siinä kärsisivät pankit itsekkin. Saatavien arvot romahtaisivat. Tuskin ne haluavat ihan vahingossa ampua itseään jalkaan.

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

"Siinä kärsisivät pankit itsekkin. Saatavien arvot romahtaisivat. Tuskin ne haluavat ihan vahingossa ampua itseään jalkaan."

Saattaapi olla että se joukko ei ole kuin parikymmentä henkeä, joka oikeasti päättää annetaanko etelän valtioille lainaa. He ovat varmasti pitäneet huolen omasta asemastaan, ja toivovat/tietävät ettei koko liikepankkisektoria kansallisteta vaan asiat on jo sovittu toisin. Asiat on sovittu niin että kun velkoja alkaa nollaantumaan, ruvetaan pankkisektoria "rationalisoimaan" niin että jäljelle jää yhä suurempia pankkeja. Arvataampa yhdessä ketkä onkaan sitten tämän uuden liikepankkiyhteisön johdossa...?

Toimituksen poiminnat