*

pasipulkkinen

Lahjatalous

 

Mistä tuli turvallisuuden tunteemme, ja mihin se on katoamassa?

 

Tuossa keväällä kuulin radiossa erään tutkijan esittävän, että ennen rahataloutta vallitsi lähinnä lahjatalous. Vallitseva näkemys on, että ennen rahan keksimistä vallitsi vaihdantatalous. Mutta oliko näin?

Raha on ollut, jossain muodossa, käytössä jo yli 6 000 vuotta. Ihmislaji, ja sen historia on kuitenkin yli 200 000 vuotta vanha. Kuinka talous on toiminut ennen rahan keksimistä? Ajatus vaihdantataloudesta rakentuu oletukselle, että ihminen vaatii jotain vastineeksi antaessaan omaansa toiselle. Kuinka hyvin tällainen vaihdanta voisi toimia? Entä jos lahjat ovatkin olleet pääasiallinen talouden muoto? Annat lahjan pyyteettömästi ja luotat siihen että se hyödyttää sinuakin.

Pääosa ihmishistoriasta on ollut niukkuutta. Ravintoa on ollut tarjolla vaihtelevasti. Monet parhaista luonnon suomista ravinnonlähteistä ovat olleet tarjolla vain paikallisesti ja vain osan vuotta. Marjoja ja hedelmiä ym. hyviä ravinnonlähteitä on ollut saatavilla vain hetken, ja kilpailu niistä on ollut mahdollisesti kovaa.

Yhteistyössä ihmiset kykenivät suojemaan toisiaan niin luonnonvoimilta, pedoilta kuin toisilta heimoiltakin. Yhteistyö oli voimaa myös kilpailussa ravinnosta. Toisesta huolehtiminen piti yhteisön vahvana. Esimerkiksi siten, että joku joka osasi kiipeillä vaikeasti saavutettavien hedelmien luokse, jakoi saaliinsa toisten kanssa. Antamalla "lahjaksi" keräämänsä ylijäämän, lahjaksiantaja suojeli myös itseään.  Vahvan, turvaa-antavan yhteisön rakensi siis sellainen luottamus, jossa omasta annetaan pyyteettömästi sille, joka tarvitsee. Lahjoja siis annettiin ja vastaanotettiin ilman pyyteitä, luottaen siihen että se on yhteinen etu. Tärkeä sana on siis luottamus.

Vaihdantataloudessa ei olisi voinut kehittyä tehokasta yhteisöä ja yhteisön sisäistä taloutta. Jos jollakin oli jotakin yli oman tarpeen, mutta hän vaati aina välittömästi jotakin maksuksi omasta palvelustaan, ei vaihdantaa välttämättä edes syntynyt. Toki varmaan vaihdantaakin syntyi yleisellä tasolla, mutta kahden ihmisen tarpeet ja tarjolla oleva ylijäämä kohtaavat huonosti toisensa. Esimerkiksi: Kalastajalla on yltäkyllin kalaa tarjolla. Hän tarvitsee uuden ruuhen hajoamassa olevan tilalle. Kalastaja tietää hyvän kirvesmiehen, joka tekisi hänelle ruuhen, mutta kirvesmies ei kaipaa kaloja. Vaihdantataloudessa kalastaja jäisi ilman ruuhtaan. Jos kalastaja ja kirvesmies kuuluivat samaan yhteisöön, saattoi kirvesmies luottaa siihen, että palvelus hyödyttäisi häntäkin jossain vaiheessa. Jos eivät kuuluneet samaan yhteisöön, ei riittävää luottamusta lahjaksi antamiseen välttämättä ollut. Kirvesmies tekisi ruuhen, mutta hänen kirveensä on haurastunut, ja hän tarvitsisi uuden ennen kuin voi tehdä ruuhen kalastajalle. Naapurikylän seppä voisi tehdä kirveenterän, ja hän haluaisikin kaloja ruuakseen, mutta hänellä ei ole metallia kirveen terän tekemiseen. Seppä tietää toisen kyläläisen, joka on löytänyt suuren möykyn meteoriittirautaa, josta kirveen terän voisi tehdä. Tälle kyläläiselle kelpaa kuitenkin maksuksi vain vilja...jne... Kun ihmisten ketju kasvaa, muuttuu vaihdantatalouden toiminta mahdottomaksi. Tarvitaan maksuväline, jotta vaihdanta toimisi ilman vahvaa luottamusta ihmiseen itseensä.

Suurimman osan aikaa ihmishistoriassa pääasiallinen talousjärjestelmä on ollut lahjatalous, josta siirryttiin pikkuhiljaa kohti rahataloutta. Raha on ainakin yhtä vanha keksintö kuin kirjoitus. Vanhimmat kirjoitukset ovat jonkinlaisia tilikirjoja tai velkalistoja. Rahan alkuperä tutkittaessa on päätelty sen todennäköisesti kehittyneen jonkinlaisesta yhteisöllisestä rangaistusjärjestelmästä, vähän kuin sakosta, korvauksesta tai verosta.

Rahana ovat toimineet luonnon tuotteet kuten legendaarisin oravan nahka, metallit ja varsinkin harvinaiset metallit kuten kulta ja hopea. Jotta jokin on voinut toimia maksuvälineenä, on sen arvoon täytynyt voida yleisesti luottaa. Alkuperäisten maksuvälineiden tärkein ominaisuus onkin ollut yleinen luottamus niiden "arvoon" eli haluttavuuteen. Arvostetuin maksuväline on kulta, koska se on harvinaista. Sen arvon oletetaan säilyvän, ja sen "väärentäminen" laimentamalla paljastuu helposti "puraisutestillä". Lahjatalouden käyttövoima oli luottamus yhteisön jäsenien kesken, mutta rahatalouden käyttövoima on luottamus yhteiseen maksuvälineeseen. Nykyinen rahajärjestelmä perustuu täysin virtuaaliseen rahaan. Rahan arvon luo edelleen luottamus siihen, että kaikki hyväksyvät sen maksuvälineenä. Tärkeä sana on luottamus.

Rahan olemassaolo ja luottamus rahaan on kasvattanut taloudellisen kanssakäymisen mittakaavaa valtavasti. Yhteisön jäsenet eivät enää tunne kaikki toisiaan. Luottamus rahaan korvaa luottamusta ihmiseen.

Jotta ymmärtäisimme miten raha on maailmamme muuttunut, on meidän samalla mietittävä yhteisöllistä kehitystä. Miten ihmiseen on luotettu? Mikä on luonut turvallisuutta, ja mikä tuhonnut sitä?

Yhteisöjen koon kasvaessa ja kulttuurin kehittyessä, rahan keksimiselle tuli "tilaus". Sana kulttuurihan tarkoittaa maanviljelystä. Ihmisten asettuessa paikoilleen ja alkaessa viljellä maata, alkoi syntyä ylijäämää ravinnosta. Samalla ihmistyötä vapautui kehittämään apuvälineitä ravinnontuotantoon ja rakentamiseen.

Lähtölaukaus nykyisen kaltaiselle yhteisölle ammuttiin ihmisen asettuessa paikoilleen maata  viljelemään. Yhteisöjen edelleen kasvaessa yhteisöllisen luottamuksen voima laimeni. Evoluution alkuhämäristä kotoisin oleva yksilöiden itsekkyys alkoi taas ottaa valtaa. Yhteisöissä on taistelleet aina yksilön evoluutiosta peräisin oleva itsekkyys ja kulttuurievoluution vaatimus yksilöiden väliselle yhteistyölle. Mitä suurempi yhteisö, sitä pienempi yhteisöllinen kontrolli ja sitä pienempi luottamus ihmiseen.

Kasvavissa yhteisöissä organisoituminen oli niin sanottu voittajaominaisuus tastelussa elintilasta ja resursseista.  Historian saatossa meillä on ollut monenlaisia talouksia, orjuutta, maaorjuutta, feodalismia, erilaisia luokkayhteiskuntia... Monissa järjetelmissä ihmiset arvotettiin syntyperänsä perusteella. Talouden toiminta perustui pakkoon ja väkivallan uhkaan. Luottamusta ihmiseen oli mahdollista olla vain luokkien sisällä. Luokkien välillä vallitsi viha tai ainakin epäluottamus. Toisaalta teollisesta vallankumouksesta lähtien tavallisen kansan asema on parantunut suhteessa "eliittiin".

Valtasuhteet yhteisöissä ovat ajan saatossa vaihdelleet, mutta kaikkialla on ollut niitä yhtenäisiä yhteisöjä, joissa luottamus ihmiseen on ollut "käypää valuuttaa". Meidänkin kulttuurissa on säilynyt aina viime vuosikymmenille asti talkooperinne. Talkoot on juuri tuota lahjataloutta, joka tavallaan velvoittaa pyydettäessä osallistumaan. Kaikki kuitenkin ymmärtävät lahjana annetun työn olevan lopulta yhteinen etu.

Lähihistoriamme tapahtumilla on tietenkin suurin vaikutus nykyhetkeen. Toisen maailman sodan jälkeen talouseliitti pakotettiin luopumaan osuuksistaan tulonjaossa keskiluokan hyväksi. Hyvänä esimerkkinä tästä oli Yhdysvallat, jossa korkeimmat tuloveromarginaalit miljardööreille olivat käytännössä 92%. Uusi tulonjako New Deal loi ennen näkemättömän talouden vaurastumisen, ja tulevaisuuden optimismi olikin huipussaan. Tuon kehityksen päätti kuitenkin uusliberaalin ideologian kasvu valtavirtaisessa talouskeskustelussa. Yksilökeskeinen ajattelu alkoi taas vallata tilaa talousajattelussa 1970 -luvulla. Yksilön etua korostavalla ajattelulla ja politiikalla oli suora vaikutus tulonjakoon, ei vain kansanryhmien välillä vaan myös alueellisesti. Nykyään keskimääräisen Yhdysvaltalaisen työntekijän palkan ostovoimaa on alhaisempi kuin vuonna 1970. Ilman rahaa ja sosiaalista turvaverkkoa, puuttuu tuollaisen yhteisön jäseneltä kaikki turva. Taloudellisesta epävarmuudesta on tullut arkipäivää. Luottamus yhteisöön on kadonnut, ja kansan pahoinvointi ja pelko tuottivat presidentiksi Donald Trumpin. Me Suomessa olemme vain vuosikymmenen Yhdysvaltojen perässä tässä kehityksessä.

Suomalaisten turvallisuuden ja onnellisuuden tunnetta arvioitaessa on selvinnyt, että 1980-luvulla suomalaiset olivat onnellisimpia. Työttömyys oli käytännössä olematonta. Tulevaisuuden odotukset olivat korkealla. Kansalla ei ollut taloudellisia huolia. 80-luvun lopulla mediassa mainostettiin sitä, että Suomen bruttokansantuote per asukas oli toiseksi korkein maailmassa. Uutisissa jopa arvailtiin sitä, milloin Suomi olisi ykkönen bruttokansantuote -mittarilla mitattuna. Toki tuo ulospäin näkyvä yltäkylläisyys oli rakennettu murenevalle pohjalle ns. vahvan markan politiikalla. Yltäkylläisyyttä yritettiin pitää yllä rahan arvoa keinotekoisesti nostamalla. Keinotekoisen korkealla rahan arvolla yritettiin siis ostaa ulkomaisia tuotteita halvemmalla kuin mitä kotimaisen vientituotannon arvo olisi sallinut. Luottamus rahaamme katosi, kun yritimme itsekkäästi ohittaa tasasuhtaisen vaihdannan ulkomaan kaupassa.

Hädissään Suomen johtavat poliitikot, keskuspankkiirit ja pankkiirit tekivät suunnitelman rahajärjestelmän pelastamiseksi, rahan luottamuksen pelastamiseksi. Tässä suunnitelmassa päätettiin pelastaa pankit lähes siinä muodossaan kuin ne olivat. Tämän suunnitelman seurauksena Suomen reaalitalous joutui vaikeuksiin. Suomalaiset yritykset ja koko reaalitalous jätettiin pankkien armoille. Kymmenet tuhannet yrittäjät ajettiin ahdinkoon, ja koko reaalitalous romahti. Rahajärjestelmästä tai oikeammin pankkijärjestelmästä olikin tullut tärkeämpi kuin reaalitaloudesta. Luottamus rahaan oli nyt tärkeämpi kuin ihminen. Rahasta oli tullut taas uuden luokkajärjestelmän perusta. Huomioitavaa on että esimerkiksi Norjassa toimittiin toisin. Pankit kansallistettiin ja reaalitalous pelastettiin. Siellä lama jäi lyhyeksi, vaikka öljynkin hinta oli pohjassa.

 90-luvun laman opit eivät muuttaneet harjoitettua politiikkaa. Metsäklusterin menestys ja Nokian nousu peittivät alleen valitun talouspolitiikan ja rahapolitiikan heikkouden. Nokian romahdus yhdessä kansainvälisen finassikriisin kanssa paljasti taas kiinteän valuuttakurssin ongelmat. Talousliberaalin ajattelun heikkouksia ei haluta tunnustaa edelleenkään, vaikka nykyinen lamaa on jatkunut kohta vuosikymmenen.

Tämä yksilöä korostava ideologia vallitsee edelleen taloudessamme. Kaupungistumista pidetään positiivisena ja luonnollisena kehityksenä, vaikka se on suoraa seurausta poliittisilla päätöksillä rakennetusta tulonjakojärjestelmästä. Maaseutu autioituu, kun raha valuu keskuksiin, eikä palaa enää aluepolitiikan mukana takaisin. Paljon puhuttu työvoiman vapaa likkuvuus tarkoittaa käytännössä monille pakkoa liikkua toimeentuloa etsiessään. Yhteisön merkitystä ja samalla yhteisöllisyyden merkitystä aliarvostetaan. Turvattomuuden tunne kasvaa kun ympärillämme ei ole enää ihmisiä, joihin uskaltaisimme luottaa, ja yhteisö eli Valtio pyrkii vetäytymään hyvinvointiyhteiskuntatavoitteesta.

Meissä kaikissa on vielä jäljellä ainakin rippeet tuosta turvaa tuovasta lahjataloudesta ja talkoohengestä, vaikka yhteisöllisyys onkin kaupungistumisen puristuksissa. Maailmamme on kehittymässä suuntaan, jossa pyyteettömälle kanssaihmisen avulle ei jätetä tilaa. Näin ei välttämättä tarvitse olla. Kaupunkeihinkin voidaan luoda puitteet yhteisöllisen käyttäytymisen selviytymiselle. Kaupunkien lähiöiden ei tarvitse välttämättä olla pelkkiä "työläisien säilytyspaikkoja". Niihin on mahdollista luoda pienyhteisöjä, joissa ihmiset tuntevat toisensa. Ihmiset eivät saa olla pelkää työvoimaa, joiden oletetaan liikkuvan suhdanteiden mukaan. Yhteisön muodostumisessa vaaditaan kestävyyttä. Lisäksi yhteisön muodostuminen vaatii sen, että nuo yhteisöt sisältävät pääosan yhteisön tarvitsemista palveluista. Palveluiden keskittäminen automarketteihin ei varmasti tue tätä.

Luottamalla kanssaihmiseen voimme luoda turvaa itsellemme. Pienet yhteisöt voivat parantaa menestystään luottamalla paikalliseen ihmiseen, yritykseen ja yhteisöön. Jokaisen kannattaa olla myös luottamuksen arvoinen. Globalisoituvassa maailmassa turva on edelleen lähellämme, ei "maailman turuilla".

Meille opetetaan että kaikki mitataan rahassa. Meidän on kuitenkin hyvä säilyttää mielessämme ajatus siitä, että ihmisyys lähti kehittymään lahjoista, joita annoimme pyyteettömästi toisillemme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minä puolestani suosittelen lukemaan tosiasioihin perustuvaa antropologista ja kansantieteellistä kirjallisuutta.
Vieläkin on kyläyhteisöjä jossa esim. valaanpyytäjät jakavat saalin koko kyläyhteisölle.
Kun ravintoa on jaettu yhteisön jäsenten kesken ei niinkään ole ollut kyse lahjasta vaan itsestäänselvästä jakamisesta.
Nyt eletään IT-aikaa joten mitään raha ei enää tarvita vaihdon tai resurssien jakamisen välineenä.
Raha ei ole mikään arvon mitta. Mitalla on oltava joku standardi. Raha mitataan aina suhteessa johonkin toiseen valuuttaan.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

" Maaseutu autioituu, kun raha valuu keskuksiin, eikä palaa enää aluepolitiikan mukana takaisin."
Ei aluepolitiikkaa tarvittaisi, jos verotus esimerkiksi toteutuisi siellä, missä tulokset luodaan... mutta... kirjoituksessa esitetty ilmaus "lahjatalous" liittyy varmaan sellaiseen ilmiöön kuin "väkivelkaisuus" tai "talkootyö" tai jopa hyväntekeväisyys, jotka kaikki ovat olleet nykyisin verottajan tarkan syynin kohteena, ja varsinkin tövoimaviranomaisen. Byrokratia edustaa näet modernia yhteiskuntaa ja rahataloutta ja edellämainitut esimodernia yhteisöä.
Hieno kirjoitus ja näkokulma kerrassaan :)

Toimituksen poiminnat